Helsinki kaipaa lisää halpoja asuntoja, uutisoi Helsingin Sanomat 23.3. Helsingin pienten asuntojen hinnat nousevat rajusti suhteessa suurempiin asuntoihin, ja kohtuuhintainen asuminen on monelle saavuttamaton toive. Monen ratkaisu ongelmaan on rakentaa lisää pieniä asuntoja. Yksiöiden rakentaminen on myös rakennuttajien mieleen: yksiöstä saa parhaan tuoton. Valitettavasti yksiöiden rakentaminen ei ratkaise Helsingin asuntopulaa eikä markkinavetoisuus ole paras tapa ohjata kaupunkimme tasapainoista kehitystä.
Helsinkiläisistä vajaa puolet (47%) asuu yhden hengen taloudessa, joten myös pienten asuntojen rakentaminen Helsingissä on perusteltua. Yksiöt eivät kuitenkaan ole erityisen suosittuja asuntoja muun kuin hintansa takia, sillä suurin osa yksinasuvistakin toivoo vähintään kahden huoneen asuntoa. Yksiö asuntona ei ole muunneltava, ja perhetilanteen muuttuessa tilaa tarvitaan heti lisää. Myös uusia perheasuntoja tarvitaan: lapsiperheiden osuus Helsingissä kasvaa koko ajan. Tällä valtuustokaudella Helsinkiin on muuttanut noin 4000 uutta lapsiperhettä ja myös perheelliset tarvitsevat kohtuuhintaista asumista. Ensisijaisesti ongelma onkin siis kohtuuhintainen asuminen. Me Helsingin demarit haluammekin rakentaa 7000 uutta asuntoa vuosittain.
Yksi keino esimerkiksi kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi on kaupungin oma rakentaminen sekä yleishyödyllisten rakennuttajien suosiminen. Rakennuttajat voidaan myös velvoittaa rakentamaan tietty määrä hintasäänneltyjä asuntoja vastineena mahdollisuudesta rakentaa niin kutsuttuja kovan rahan asuntoja. Näin on toimitettu esimerkiksi Jätkäsaaressa. Uudisrakentamisen lisäksi myös vanhojen alueiden täydennysrakentaminen on järkevää: alueella on jo olemassaolevat palvelut, joiden äärelle uudet asukkaat pääsevät heti. Tällainen tavoite on esimerkiksi Meri-Rastilassa, jossa uudet asunnon myös tasapainottaisivat nykyisin hyvin maahanmuuttajataustaista asukaspohjaa ja vähentäisivät asuinalueiden eriarvoistumista.
Yksi selvä rakenteellinen ongelma on pääkaupunkiseudun kuntien eritahtinen rakentaminen ja suunnittelu. Nyt Helsinki on leimallisesti yksinasuvien ja pienperheiden kaupunki, kun taas Espoossa ja Vantaalla asuu enemmän lapsiperheitä. Kuitenkin pääkaupunkiseudun kunnat muodostavat yhden luontevan työssäkäynti- ja asiointialueen. Tätä aluetta kokonaisuutena kehittämällä voisimme luoda huomattavasti enemmän kohtuuhintaista asumista hyvien kulkureittien varrelle. Esimerkkinä voi mainita Espoon kautta kulkevan rantaradan, jonka varrella yhä nykyäänkin on lähes autioita asemia, joiden ympäristössä on harvaanasuttuja alueita. Kun raiteet on kerran vedetty, niiden äärelle on ehdottomasti myös rakennettava.