Lueskelin uudestaan Pilvi Torstin “Vaalikirjaa” Hesarin tehtyä siitä kirja-arvostelun . Kirjassa on hienosti ja rehellisesti kerrottu vaalityöstä, ehdokkuudesta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Ihailen Pilvin rohkeutta kertoa ikävätkin asiat.
Yksi keskeinen teema, joka on itsellänikin usein pyörinyt mielessä, on kilpailu toisia ehdokkaita vastaan ja erityisesti puolueen sisällä. Oli kyse vaaleista tai valiokuntapaikoista, on välillä tullut tunne että kaikki hyvä jaetaan pienen piirin kultapossukerhon jäsenille. Vaikutusmahdollisuudet niille, jotka eivät työkseen tee politiikkaa tai muuten ole yhteiskunnallisen vaikuttamisen alalla, tuntuvat olevan hyvin kapeat. “Kiva että lähdet ehdolle, mutta kaikki meidän tyypit ovat jo varmaan ehdokkaan x takana” ei ole harvinainen lause kuulla. Koko ajan tuntuu olevan tapahtumia, kaljailtoja tai seminaareja, jossa “kaikki” ovat. Fiilis ulkopuolisuudesta on oman kokemukseni perusteella monille todellisuutta, puolueesta riippumatta.
Fakta on, että toisilla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia osallistua poliittiseen toimintaan. Vaaleissa tämä näkyy esimerkiksi tukiryhmien koossa ja kokoonpanossa. Päivätöissä käyvän on mahdotonta osallistua poliittisiin seminaareihin, ja suunnitteluiltoihin ei pääse jos sattuu olemaan päiväkodin hakuvuorossa. Tämä vaikuttaa myös siihen, keillä on mahdollisuus päästä päättämään yhteisistä asioistamme. Ns. poliittisten broilerien urakehitys vie tilaa “tavallisilta” kansalaisilta.
Kolikolla on myös kääntöpuolensa. Vahva poliittinen osallistuminen ei vielä takaa paikkaa auringonpaisteessa, vaan saattaa olla jopa haitta. Kuten Pilvi Vaalikirjassaan huomauttaa, nykyisessä somemaailmassa täysin tuntemattoman ehdokkaankin on mahdollisuus tuoda esiin mielipiteitään ja saada näkyvyyttä hyvin alhaisilla kustannuksilla. Ammattitaito politiikan ulkopuolelta on toisaalta myös myyntivaltti, kun äänestyspäätöksiä ja valintoja tehdään. Lisäksi aktiivisesti politiikkaa harrastavia on vain hyvin rajallinen määrä: pelkällä tunnettuudella oman puolueen sisällä ei vaaleissa pärjää. Myös “eliitin” käsite on häilyvä: vuosia samoissa piireissä aktiivisesti pyörivät ihmiset muodostavat väistämättä kaveriporukoita tai “sisäpiirejä”, oli sitten kyse koiraharrastajien yhdistyksestä tai poliittisesta puolueesta.
Summa summarum: vaikka politiikassa (kuten muussakin yhteisötoiminnassa) syntyy sisäpiirejä ja ‘eliittejä’, voi niiden ulkopuoleltakin tehdä vaikuttamista. Parhaat tukiryhmät syntyvät aidosta kiinnostuksesta, ja vaalityötä voi tehdä kuka vain kiinnostunut kansalainen. Poliittinen osallistuminen on mahdollista laajasti ja eri tasoilla, puoluekirjalla tai ilman.